sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Poimutettu neulepusero

Tämä on nähty monessa muussakin blogissa, muutama mainitakseni. Tässä minun versioni yhdestä tämän talven suosikista:

Gathered Pullover by Hana Jason, Interweave Knits Winter 2007
Anti-tickle Merino Blend 4 ply, 320 g
Puikot nro 4, pyöröpuikko 80 cm ja sukkapuikot

Tämä oli varsin nopeasti neulottava pusero. Vain reilut pari viikkoa ja neule oli valmis. Työn valmistumista edesauttivat kaksi pitkähköä junamatkaa (Ouluun ja Kokkolaan).

Lankaa meni yllättävän vähän. Valitsemani lanka oli ohuempaa kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten laskin kaikki silmukkamäärät uusiksi. Ensi kerran oikein pingotin mallitilkun saadakseni tarkan kuvan tiheydestä. Laskelmat onnistuivat oikein hyvin. Pääntie jäi aika avonaiseksi, mutta se kuuluu malliin. Hihat menivät helposti paikoilleen. Niiden kanssa olin erityisen tarkkana, sillä aikaisemmin puseron neuloneiden kommentit kertoivat, ettei alkuperäinen hihan ohjeistus ollut ihan kohdallaan. Se pikkuisen harmittaa, että neulejälki on paikka paikoin hieman epätasaista, mutta ehkä se pesussa tasaantuu. Pääntien reunuksesta oli ohjeessa kehoitettu silmukat päättelemään löysästi. Näin teinkin ensin, mutta tulos oli ihan hirveän näköinen. Otin reunuksen vielä auki ja päättelin uudelleen, nyt varsin napakasti, ja johan alkoi näyttää fiksummalta. Höyryraudan kanssa täytyy vielä neuletta vähän kiduttaa, mutta sitten käyttöön.

Pakollinen etumuskuva. Palmikkokuvio oli ihan sopivan kokoinen, vaikka silmukoita ympärillä olikin enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Tämä muotoilee neuleen istuvaksi. Muita kavennuksia puserossa ei ole.

Tällaisia ohuita neuleita ei ole koskaan liikaa. Tämä menee mukavasti myös paitapuseron kanssa, tai poolon tai ihan itselläänkin.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Hyvää yötä ja kauniita unia

Tämä sukkapari on kulkenut mukanani junassa ja neuletapaamisissa jo viime vuoden puolella. Kuluneella viikolla sain parin valmiiksi.

Kauniiden unien sukat
Arjango - Askel II, terapeuttinen angoralanka (50% angora, 40% karitsanvilla ja 10% polyamidi), 47 g
Prym Bamboo -sukkapuikot, 3 mm

Tavalliset perussukat, varsi vain on lyhyehkö. Varressa on siksak -kuviota (Zigzag Chevron Stripes I) , jonka valitsin sillä perusteella, että yksi kuviokerta oli 14 silmukkaa. Kaikenkaikkiaan sukassa on 56 silmukkaa/kerros. Olen tehnyt tästä langasta yhdet unisukat aikaisemminkin. Tavoistani poiketen neuloin nämä sukat ylhäältä alaspäin. Tietysti lankaa jäi: 3 grammaa. Taidan käyttää tuon pätkän aikaisemmin tehtyjen jatkoksi. En erityisemmin pidä turhista langanlopuista nurkissa pyörimässä. Etenkään näin kivantuntuisesta langasta. Siinä on vahva villan tuntu, mutta silti pehmeä ja mukava paljaaseenkin jalkaan.

Ilu laittoi liikkeelle meemin lempilangoista. Se sai minutkin miettimään omia suosikkejani. Tässä ne ovat epämääräisessä järjestyksessä:
  • Online Supersocke eri versioina. Mainio sukkalanka, josta on kiva neuloa ja valmiit sukat kestävät käyttöä ja pesua.
  • Rowan Yorkshire Tweed. Harmi ettei tätä enää valmisteta. Kokemusta sekä ohuesta että paksusta versiosta. Valmis neule pehmenee pesussa ja on entistä mukavampi käyttää.
  • Knitpicks Elegance. Alpakan ja silkin sekoite. Lähes ylellinen.
  • Novitan puuvillat, Tennessee ja Kotiväki. Laadukkaimmat Novitat mielestäni.
  • Sandnes Smart. Perusvillalanka kaikkeen käyttöön.
Yllättävän vaikeaa suosikkien nimeäminen on. Aika harvoin tulee tehtyä monta työtä samasta langasta. Tykkään kokeilla uusia lankoja, mutta Knitpicksin lankaa lukuunottamatta noita olen käyttänyt useamman kerran.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Uusioneulontaa

Minulle varsin ominainen toimintatapa on tehdä ensin ja katsoa sitten mitä tuli tehtyä. Jos lopputulos miellyttää, niin hyvä. Ei edellytä lisätoimenpiteitä. Aina lopputulos ei miellytä. Silloin korjataan.
Palmikkopipo
Scholler + Stahl Wonderwool, 51% villaa, 49% polyakryylia, 93 g
Puikot, Novita 8 mm, 80 cm

Tämän pipon neuloin ensimmäisen kerran jo vuosi sitten. Käytössä pipo osoittautui aika kittanaksi. Tuulen puhaltaessa pipoa piti jatkuvasti kiskoa korville eikä se silti lämmittänyt. Lisäksi olin neulonut pipon sukkapuikoilla ja puikkojen vaihtumiskohdissa oli rumat "ladderit". Uusimmassa Yhteishyvässä oli neuleohje palmikkopipolle Mambo-langasta. Siitä nappasin idean vanhan pipoa peruskorjaukseen. Lankaakin oli vielä jäljellä, joten tuumasta toimeen. Aloitin käyttämättömällä langalla ja sen loputtua purin vanhaa sitä mukaa kun neuloin. Pieni pätkä lankaa jäi. Sen verran vähän kuitenkin, että sen paikka on nyt koristelankapussissa lankalaatikon sijaan. Langasta vielä sen verran, että siitä tulee tosi pehmeää fleecentuntuista neuletta, joka ei varmasti kutita. Koostumuksesta puolet on kuitenkin villaa, joten lämpöä riittää.

Baskeri
Lis Yarn Men's Heart RX, 100% villaa, -18 g
Puikot, Novita 8 mm, 80 cm

Tämän tikuttelin ensimmäisen kerran viime lokakuussa. Neuloin päähineen junassa edestakaisen Oulun matkan aikana. Mittanauha ei tietenkään tullut mukaan enkä muutenkaan oikein saanut käsitystä siitä minkä kokoinen neuleesta oli tulossa. Lisäsin ihan liikaa silmukoita ja pääliosasta tuli aivan liian suuri. Lisäksi olin lukenut ohjeen huolimattomasti. Unohdin täysin neuloa suoraa baskerin alaosassa. Nyt päähine on korjattu ja vaikuttaa paljon käyttökelpoisemmalta. Huono puoli on se, että lankaa on nyt enemmän käytettäväksi. Laatikossa on vielä yksi kerä jäljellä. Onko kellään mitään ideaa mitä voisi tehdä sadasta grammasta paksuhkoa villalankaa, josta on jo aikaisemmin tehty huivi ja hattu?

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Kieroutunut kelluntatakki

Hyvää uutta vuotta ja loppiaista kaikille lukijoilleni! Joulu oli ja meni. Kilttinä olin ollut. Sain paljon lahjoja, mutta en mitään neulomiseen liittyvää.

Viime vuoden viimeisen työn sain valmiiksi eilen. Aloitin sen 1. joulukuuta, joten se kuuluu ehdottomasti viime vuoden töiden joukkoon.

Kieroutunut kelluntatakki, Twisted Float Shrug by Annie Modesitt, Vogue Knitting Fall 2005
Honkarinteen villa, 100% villaa, 300 g
Sandnes Smart, 100% villaa, 110 g
Esiton Lenkkimohair, 70% mohairvilla, 20% villa, 10% polyamidi, 100 g
Addin pyöröpuikot, 5 mm

Tämä malli on ollut työlistallani pitkään. Siitä asti kun tuo VK:n numero osui käsiini. Taisi olla aikoinaan ensimmäinen VK:ni. Mitähän tuosta nyt sanoisi. Näyttää lehtikuvissa paremmalta kuin luonnossa. Ohje oli minusta aika ylimalkainen, ei ihan loppuun asti mietitty.

Lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut float stitchiä onnistumaan kuten alkuperäisessä kuvassa. Vedin langan ilmeisesti liian tiukalle silmukoiden välissä. Tein sitten omalla tavallani.

Ohjetta jouduin pikkasen muuttamaan, koska Honkarinteeläinen oli vähissä. Helmasta jouduin purkamaan muutaman kerroksen (lopussa yli 600 s/krs) ja neulomaan reunuksen uudestaan saadakseni langan riittämään hihoihin. Hihat jäivät silti hieman vajaiksi ja jatkoin niitä sitten lenkkimohairilla. Tein hihat ylipitkiksi, että saan ne kauniisti käännettyä. Sopivat mielestäni malliin hyvin tuollakin tavoin.

Vaikka näytänkin kuvassa vähän huolestuneelta (ulkona puhalsi tosi kylmä viima, kun yritin valokuvata parvekkeella itselaukaisijan avulla), uskon että tätä tulee käytettyä. Se oli äsken ylläni, kun olimme sirkuksessa ja tuntui oikein mukavalta ja etenkin lämpimältä.

Takaapäin otetussa kuvassa näkyy takin idea. Aloitetaan keskeltä selkää, lisätään tasaisesti silmukoita noin joka 2. kerros. Kun on neulottu selän leveyden verran tehdään hihanaukot ja sitten jatketaan niin kauan kuin takille halutaan kokoa. Lopuksi neulotaan hihat hihanaukoista poimituilla silmukoilla. Sopii hyvin saumoja karttaville, sillä takissa ei ole yhtään saumaa. Jostain lenkkimohairin tapaisesta, bouclé -tyyppisestä langasta voisi tulla aika hauska tällainen. Ehkäpä joskus velä kokeilen.