sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Farkkupaita


Farkkupaita
Skinny Empire from Custom Knits by Wendy Bernard, koko 40"
Kolláge Yarns Riveting 100% kierrätyslanka vanhoista farkuista, 95% puuvillaa, 5 % muita kuituja, 265 g (3 vyyhtiä), väri Chacoal Denim 7904
Puikot 4 mm

Kesä on mennyttä aikaa, samoin pihamaalla otetut valokuvat. Paluu parvekkeelle on tosiasia. Tosin olisin voinut tämänkin kuvata eilisen sijaan jo reilu kuukausi sitten kun tämä valmistui. Pusero on ollut kovassa käytössä ja oikein oivalliseksi todettu. Mallikin on vanha tuttu muutamilla muutoksilla. Pääntien tein vähän avarammaksi ja vartalon muotoilut "sivusaumoissa". Puseron pituus kainalosta helmaan on 43 cm. Hihoilla on mittaa sen verran mihin lankaa riitti. Pääntien reunaan neuloin muutaman kerroksen sileää neuletta. Ajatus oli että kaulus, hihansuut ja helma rullautuisivat samalla tavoin.

Lanka oli tosi kivaa neuloa, vaikka helteellä se tuppasikin hieman tarraamaan hikikämmeniin. Valmis neule on lämmin ja oikein mukava yllä. Ainoa haittapuoli langassa oli että vyyhdit olivat rankasti alipainoisia. Valmis neule painaa vain 265 g, vaikka lankaa piti olla 300 g. Jos vyyhdit olisivat olleet täysiä, olisin saanut puseroon täyspitkät hihat. Toisaalta lyhyemmätt hihat ovat kätevät puuhastellessa. Tästä on jo tullut yksi lemmikkipuseroistani ja sille on varmasti käyttöä ympäri vuoden.