sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Välikausitakki

#01 Long Cardigan by Lutz & Patmos from Designer Knitting Early Fall 2010

Løve Garn Cosy Wool, 100% villaa, 700 g
Pyöröpuikko Novita 9 mm
Vetoketju
Vuori vuorikangasta ja "tuulipukukangasta"

Ihastuin tähän malliin heti kun sain tuon lehden käsiini. Lehdessä se näyttikin paremmalta. Tein aika paljon muokkauksia alkuperäiseen malliin. Alkuperäisessä mallissa oli puolipitkät hihat ja etumuksessa reunat menivät päällekkäin, mitään kiinnitystä ei ollut. Lokalisoin mallin suomalaisiin olosuhteisiin: sulkemista varten tuli vetoketju ja hihat tein täysmittaisiksi. Olisi pitänyt tehdä etu- ja takakappaleet vielä pidemmiksi. Tein 10 cm pidemmät kuin alkuperäisessä ohjeessa ja silti nuo taskut ovat aika hassulla korkeudella.
Palmikot tein peilikuviksi, alkuperäisessä ne olivat kaikki samaan suuntaan kiertyviä. Esteettinen silmäni vaati näin. Ensin ajattelin jättää tuon suuren kuvion pois selkäpuolelta, mutta sitten tämä olisi ollut todellä tylsä, sekä ulkonäöltään että neulottavaksi.
Takissa on kaksinkertainen vuori; varsinaisen vuorikankaan ja neuleen välissä on "tuulipukukangasta", joka pitää tuulta ja vettä. Vuorista tuli aika niukka. Piirsin vuorin kaavan pingotetuista neulekappaleista, jotka taisivat kuitenkin vetää hieman kasaan, koska kaavasta tuli etenkin hihoissa todella kapea. Se saa nyt kuitenkin välttää, sillä vuorikankaat taisivat maksaa enemmän kuin neuleen langat, jotka ostin kesälomareissulla Tallinnassa Karnaluksista. Kiinnitin vuorin vetoketjuun käsin ompelemalla eli se on aika helppo irrottaa tarvittaessa. Vuori pitää kyllä hyvin tuulen. Olen käyttänyt neuletta tänä syksynä päällystakin tapaan ja ihan hyvin olen tarjennut, jos on ollut muutama lämpöaste.
Kauluksen voi sulkea vetoketjulla ylös asti. Huivin kanssa tämä on kuitenkin mielestäni kivempi. Valokuvia varten yritin hieman asustaa pipolla ja huivilla elävöittääkseni harmaata neuletta. Pipo päässä muistutan kuitenkin enemmän Touho Ankkaa kuin tyylikkäästi stailattua oman elämänsä supermallia. :)
Jos vielä joskus neulon takin paksuhkosta langasta, niin suunnittelen neuleen ihan itse, että tulee just sellainen kuin itse haluan. Olen aikaisemminkin päivitellyt amerikkalaisten neulemallien mittasuhteita: hihat ovat todella kapeita ja vartalon mitta on napapaidan luokkaa. Aina pitäisi tutustua tarkkaan ohjeisiin etukäteen ja laittaa muokkaukset paperille jo ennen kuin aloittaa neulomisen. Ihan kiva tästä minusta kuitenkin tuli, saumatkin onnistuivat tosi hyvin,  ja varmasti tulen käyttämään tätä jatkossakin.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Messuhuumaa

Kuten niin moni muukin käsityön harrastaja ja ystävä, suuntasin minäkin eilen kulkuni Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen (aik. Pirkka-halli). Aikomukseni oli olla paikalla heti yhdeksältä, kun ovet aukeavat, mutta nukutti sen verran makeasti ja Aamulehtikin täytyi lukea, että ehdin paikalle vähän ennen yhtätoista eli vähän turistibussien saapumisen jälkeen. Olen käynyt näillä messuilla vuodesta 2005 eikä siellä koskaan ole ollut mielestäni näin paljon ihmisiä. Onneksi olin varannut koko päivän kiertelemiseen ja ehdin kierrellä molemmat hallit pariinkin kertaan. Kiertelyn lomassa tapasin paljon retriiteistä ja netistä tuttuja neulojia, joiden kanssa oli mukava vaihdella kuulumisia ja vertailla ostoksia.


Omat ostokseni jäivät tämä vuonna varsin vaatimattomiksi: vain 1/2 kiloa lankaa ja joitakin pikkutavaroita. Langat ovat bolivialaista alpakkalankaa (300 g, keltainen) Mohair-Sukka-Puffaa (100 g, violetti) ja Online Supersockea (100g, harmaan-vihreän-kirjava). Alpakat ja Supersocke ovat Vihreästä Vyyhdistä ja Puffa-lanka Puffalan ja Hopeasäikeen yhteiseltä standiltä. Ai niin, ostinhan minä Tarina-Asulta mekon, jonka mukana sain tuon lankojen alla olevan kangaskassin.

Messuilla oli kiva käydä, tapailla tuttuja ja tarkkailla muita messukävijöitä. Messujen viehätys on tainnut osaltani vähän laantua. Todennäköisesti siksi, että tasokkaiden lankojen saatavuus on parantunut huomattavasti lukuisten uusien lankakauppayrittäjien ansiosta. Heitä oli tänä vuonna messuilla huomattavan paljon, vaikka en kovasti ostoksia nyt tehnytkään, tulen varmasti jatkossa asioimaan monen kanssa. Toivottavasti kaikille löytyy jatkossakin asiakkaita ja lankojen tarjonnan tason paraneminen jatkuu.