perjantai 24. kesäkuuta 2011

Suven suloiset sukat

Näin keskikesän suuren juhlan aattopäivänä täytyy tietysti sonnustautua juhlan arvon mukaisesti. Niinpä kiskaisin jalkoihini nämä suloiset pitsisukat, jotka kutaisin jo toukokuussa.

Chick Flick by Melanie Gibbons kirjasta Joy of Soxx
Cherry Tree Hill Summer Sock (30% merino wool, 35% cotton, 35% acrylic), 1 vyyhti
Sukkapuikot 2,5 mm

Tein ihan ohjeen mukaan. Ohjeessa oli mallineule sekä selostuksena että kaaviona. Neuloin aluksi selostuksen mukaan, puolessa välissä vaihdoin kaavioon, kun en millään saanut mallineuletta hahmottumaan mieleeni. Työ alkoi sujua huomattavasti nopeammin. Olisi pitänyt heti alusta alkaen neuloa kaaviosta. Olen aina ajatellut ettei sillä niin kauheasti ole väliä millaisesta ohjeesta neuloo, mutta nyt on tunnustettava kaavion ylivertaisuus.
Lankaa ei mennyt ihan koko vyyhdillistä, kymmenkunta grammaa jäi tähteeksi. Lanka on oikein mukava tuttavuus. Aika suuresta akryylipitoisuudesta huolimatta se ei tunnu ollenkaan muoviselta. Valitettavasti sitä ei taida enää olla saatavilla. Itse sain langan arpajaisvoittona kevään Neuleretriitissä.
Ei kai tässä muuta kuin hyvän juhannuksen toivotukset kaikille. Varautukaa kaikkiin mahdollisiin säihin. Ainakin täällä Tampereella on sekä satanut että paistanut että kaikkea sitä väliltä viimeisen vuorokauden aikana. Jos palelee, laittakaa villasukat jalkaan, jos on kuuma niin ottakaa villasukat pois jalasta.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Iltahartaus

Vesper* by Heidi Kirrmaier (linkki Ravelryyn), koko M
Rowan Purelife Revive (36% kierrätyssilkkiä, 36% kierrätyspuuvillaa, 28% kierrätysviskoosia), rock, 400 g
KnitPicks Harmony 4 mm

Tekaisin tällaisen kesäneuleen jo muutama viikko sitten. Projekti lähti liikkeelle siitä, että ihastuin tuohon lankaan, itse asiassa jo viime kesänä. Kävin hypistelemässä lankaa pariinkin otteeseen Lankaideassa. Surffailin aikani Ravelryssa ja päädyin sitten tähän malliin. Se on yksinkertainen, mutta siinä on kuitenkin jotain. Neule neulotaan ylhäältä alas ja lopuksi tehdään laskokset pääntielle. Alussa silmukoita on valtava määrä (396 s) eikä homma tunnu etenevän millään. Hihojen erottamisen jälkeen homma alkaa kuitenkin sujua huomattavasti nopeammin.
Pääntien laskosten kanssa jouduin miettiään useammankin kerran miten ne asettuvat. Useamman laskutoimituksen ja yrityksen ja erehdyksen kautta sain laskokset asettumaan tasan. Tein laskokset poimimalla kolmelle sukkapuikolle 8 s/puikko ja sitten neuloin nuo silmukat yhteen. Toinen vaihtoehto olisi ollut vain asetella laskokst paikoilleen ja ommella ne kiinni, mutta se olisi ollut aivan liian yksinkertaista. Neuleen yläosa on aika raskas, sillä se on periaatteessa kaksinkertainen. Neule kuitenkin laskeutuu aika kivasti. Kuvissa neule on ollut päivän käytössä eikä sitä ole mitenkään pingotettu tai höyrytetty tms..

Tämä ei ehkä ole aivan minun tyyliäni, mutta tykkään tästä kuitenkin kovasti. Se on mukavan rento ja väljä. Pientä vaihtelua viime aikojen tyköistuvampiin neuleisiin. Lanka on todella miellyttävä tuttavuus, mukava neuloa, ei halkeile jne. Suosittelen.

En oikein tiedä miten suhtautuisin näihin lyhythihaisiin kesäneuleisiin. Niitä on mukava neuloa ja ne valmistuvat suht' nopeasti, mutta ne ovat hieman ongelmallisia käytössä. Kovin viileillä ilmoilla niillä en tarkene ja toisaalta helleilmoilla ne ovat aivan liian paksuja. Ehkä ne ovat parhaimmillaan normaalissa suomalaisessa kesäsäässä, pilvipoutaa ja n. +20°C. Tänään on kuitenkin ihana helle ja taidankin vielä lähteä iltalenkille nauttimaan lämpimästä kesäillasta.

*Vesper Wikipediassa