lauantai 20. lokakuuta 2007

Rouva Hirmuisen fiinimpi arkineule

Rouva Hirmuisen fiinimpi arkineule

Knit Picks Elegance Redwood; 70% baby alpaca, 30% silk, 485 g
Bambupyöröt Prym; 4 mm & 40 cm ja metalliset Addit 4 mm & 80 cm

Perusidea IK Spring 2007 Cable-Down Raglan. Etumuksen palmikko Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet-kirjasta. (Nimi viittaa siis viikinkeihin, ei siihen että minä olisin jotenkin hirmuinen...).

Mainitusta ohjeesta otin vain ihan perusperiaatteen. En erityisemmin välittänyt alkuperäisen ohjeen kuvioneuleesta, joten otin tuon vanhan tutun, joka on mielestäni klassinen ja aina tyylikäs. Vartalo-osa on ihan suora. Hihoja kaventelin omien mittojeni mukaan. Aloitin kavennukset vasta kyynärpään kohdalla ja tihensin sitten rannetta kohti.

Hihansuussa, kauluksessa ja helmassa on muutama kerros ensin nurjaa, sitten oikeaa ja taas nurjaa. Tämä on varmaan helpoin tapa tehdä neulepusero. Ei yhtään saumaa. Vain pikkuisen kursimista kainaloissa.

Alunperin ajattelin tästä langasta Tangled Yoke Cardigania, mutta epäilin langan riittävyyttä. Siksikin päädyin ylhäältä alas tehtävään malliin. Lanka riitti mainiosti; sitä jäikin toistakymmentä grammaa. Mallikuvion vuoksi en voinut neuloa kaikkea lankaa. Työskentelin vähän sekavassa järjestyksessä. Tein ensin vartalo-osaa n. 40 cm kainaloista alaspäin. Sitten neuloin tarpeeksi pitkät hihat ja lopuksi vartalo-osan loppuun. Kerrankin tarpeeksi mittoja joka suuntaan.

Pusero tuntuu tosi lämpimältä. Lanka oli upeaa neuloa. Suosittelen.

Nyt taidan touhuta muutamia vähän pienempiä juttuja. Päähineitä on jo valmistunutkin/valmistumassa. Laatikossa lymyävät jämälangat häiritsevät ja kaipaavat työstettäväksi. Kirjoneulekin olisi kivaa. Tai ehkä kuitenkin palmikkoja...

8 kommenttia:

KirsiÄr kirjoitti...

Erittäin jees. Ja kohtahan on sopivat säätkin. Ainakin tänään jo melkein kaipailin villapaitaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pusero on tosi kaunis, rouva Hirmuisen on syytä olla erittäin tyytyväinen. Ja ihana väri!

Jenni kirjoitti...

Kivannäköinen neule! Mut eihän tuo ole se mitä aloittelit keskiviikon tapaamisessa? Eihän kukaan voi neuloa puseroa noin nopeasti?

Karoliina kirjoitti...

Kiitos kaikille positiivisista kommenteista.

Jenni: Ei tämä ole se sama. Tämä valmistui jo toissa viikolla, mutta blogaaminen vähän venyi...

Totoro kirjoitti...

Kauniin klassinen pusero. Alpaka ja silkki tuovat ihanasti juhlaa arkeen, kyllä itseään pitää muistaa hemmotella arkenakin

laurar kirjoitti...

Vau, siit tuli hieno. Eiks tuo kuitenkin edellistapaamisessa ollut vasta lakutekijöissä? Eli nopeetahan se tuli kuitenkin.

Ja kiitos ohjebongauksesi, mun Primaverat taitavat vihdoin tietää miksi ne haluaa tulla isona.

Karoliina kirjoitti...

Eipä mitiä, Laura. Ilo olla avuksi.

No joo. Yllättävän nopeasti se valmistui. Hihan kaltaiseni sohvaperuna neuloo päivässä (viikonloppuna) telkkarin ääressä. Arkena parissa illassa.

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis ja hyvin istuva pusero!