sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Liinoja pöydille

Viime aikoina on ollut paljon puuhaa. Wappukin oli ja meni. Vapuksi oli tarkoitus ommella itselle yksi vaatekappale, mutta aika loppui kesken ja projekti on vieläkin vaiheessa. Vappua edeltäneen viikonlopun vietimme miekkosen kanssa Tallinnassa. Lankoja hankin Karnaluksista ja Liann Longadista. Karnaluksista tarttui mukaan muitakin käsityötarvikkeita. Blogeista olen lukenut, että monet muutkin neulojat ovat näin kevään kunniaksi suunnanneet Tallinnaan. Kristiinan kanssa tapasimmekin Karnaluksissa.

Ennen ompeluprojektin aloittamista touhusin muutaman liinan.

Stor lysedug
Novita Kotiväki, 100% puuvillaa, 120 g
Addin sukkapuikot ja 80 cm:n pyöröt, 3 mm

Tämän pitsiliinan aloitin jo palmusunnuntaina Teneriffalla aikani kuluksi. Helppo ja mukava malli tehdä. Edistyi nopeasti. Pääsiäissunnuntaina sain valmiiksi, kun täytyi välillä viimeistellä Opulentti.
En ole varsinaisesti mikään pitsiliinaihminen, mutta olohuoneessamme olevaa miekkosen äidin vanhaa ompelukonetta silmällä pitäen tuon tein. Siis koristeeksi Husqvarnan päälle. Lanka olisi voinut olla ohuempaa, niin liina olisi laskeutunut kauniimmin. Olin laiska enkä viitsinyt pingottaa liinaa, silitin vain. Siksi reunat ovat vähän lerpallaan. Reunukseen virkkasin vain yhden kerroksen ketjusilmukkakaarin, kun ohjeessa niitä taisi olla kolme.

Nämäkin liinat ovat pöytiä varten. Niiden pyyhkimiseen. Neuloin ne pääsiäismaanantaina ajankulukseni. Lanka on äidiltäni saatua moppilankaa, jota oli jäänyt n. 150 grammaa tähteeksi hänen kankaankudontaprojekteistaan. Puikot taisivat olla kutoset. Ensin tein tuon korinpohjaneuleen ja sitten tuon "Broken Slip Stitchin" (VK Stitchinary vol. 1, #18). Loput langat virkkasin tuohon pyöreään pyyhkimeen kutosen koukulla. Neliskanttiset ovat kokoa 25 x 20 cm ja pyöreän halkaisija on vajaat 20 cm. Pyöreä on päässyt jo tositoimiin, muut vielä odottavat sopivaa käyttöä. Ikkunanpesussa niitä voisi kokeilla.

Olisi niin paljon kaikkea mitä haluttaisi tehdä, niin neuloen kuin ommellenkin, ettei oikein tiedä mihin ryhtyisi. Ensiksi kuitenkin vappuompelus ja raitapaita valmiiksi ja sitten Tallinnasta ostetut langat puikoille. Tällä suunnitelmalla mennään eteenpäin.

1 kommentti:

Kristiina kirjoitti...

KArnaluksiin pitää päästä toistekin, sen verran jäi kihelmöimään kaikki nuo edulliset ompelutarvikkeet.