sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Pitkätossut ja pavunvarsi

Kesäloman aluksi hankitut langat ovat jalostuneet neulepuseroksi. Puseron nimeksi annoin Pitkätossut ja pavunvarsi. Nimi tulee siitä, että nuo ovat palmikoiden nimet Vogue Knitting Stichionary 2:ssa. Muhkeampien leetojen nimi on Pippi (nro 92) ja keskellä olevan Beanstalk (nro 87).

Neulepusero "Pitkätossut ja pavunvarsi", koko 40
Idena Bamboo, 70% bambu, 30% puuvilla; 550 g
Pyöröpuikot Addi 5 mm, 80 cm
Virkkuukoukku Prym 4 mm

Puseron alkuidea on lähtöisin Vogue Knittingistä Winter 2006/2007 (kuva oikeassa alareunassa). Ohje oli vähän vaikeaselkoinen, joten etsiskelin sitten sopivat palmikot Stichionary 2:sta, tein mallitilkun ja laskeskelin silmukkamäärät sopiviksi. Alkuperäisestä mallista ei taida olla jäljellä kuin ajatus.

Vaikka neuloin pyöröpuikolla, on kaikki kappaleet neulottu tasona. Tämä siksi, että jos laskelmani olisivat menneet pieleen, olisi riittänyt vain yhden kappaleen purkaminen.

Kuvissa muutamia yksityiskohtia: pääntien reunaan virkkasin kerroksen kiinteitä silmukoita saadakseni siitä napakamman ja siistimmän; hihat kapenevat ranteessa aluksi; helmassa palmikot on aloitettu vasta 3. kerroksella, kaksi ensimmäistä kerrosta aina oikeaa: reunasta tulee tukevampi.

Tein samasta langasta puseron reilu vuosi sitten. Lanka on mukavan pehmeää ja paksuhkoa puuvillalankoihin verrattuna. Se on myös erittäin säikeistä, joten neuloessa täytyy olla tarkkana. Neulepinta on kaunista ja lanka soveltuu erinomaisesti palmikoihin. Käytössä valmis neule nuhjaantuu jonkin verran.

6 kommenttia:

maarunen kirjoitti...

Tosi upea neule!

Maartsi kirjoitti...

Missään nimessä ei häviä alkuperäiselle. Hieno!

Vilma kirjoitti...

Oi se on hieno! Palmikot on kyllä Se Juttu, ainakin muhun ne iskee just nyt kuin hirvikärpäset. Hauskat nimetkin noilla on.

Jenni kirjoitti...

Hieno neule! Ihanan muhkeita nuo reunuspalmikot.

villanne kirjoitti...

Upeat palmikot! Mahtavia töitä muutenkin blogissasi, ensivisiitillä olen mutten viimeisellä :D

Karoliina kirjoitti...

Kiitos kommenteista.

Tervetuloa toistekin, Villanne, ja muutkin tottakai.