tiistai 19. toukokuuta 2009

Pelkkää raitaa

Tämä pusero Vogue Knittingin talvinumerossa 2007/2008 iskostui mieleeni heti ensi näkemällä. Siinä oli se jokin. Mikä, en tiedä. Pelkkää sileää neuletta ja raitoja. Jo silloin ajattelin, että puuvillasta se tehdä pitää, vaikka ohjeessa olikin paksuhkoa villaa ja 5½:n puikot. Asia hautui mielessäni pitkään. Ensin ajattelin, että teen puseron sitten, kun varastoihin on kertynyt riittävästi jämälankoja, joista projektin saisi aikaiseksi. No, eihän niitä sinne varastoon alkanut kerääntyä. Neljää väriä löytyi jemmoista, loput viisi piti hommata varta vasten.

Raidallinen pusero puhvihihoilla (mukaelma ohjeesta #28,VK winter 2007/2008 ja Slinky Ribsista, Custom Knits)
Novita Tennessee, 100% puuvilla, yhteensä 430 g
musta 250 g
keltainen 20 g
khaki 25 g
pinkki 25 g
sininen 30 g
punainen 30 g
lime 35 g
vaaleansininen 35 g
tummanpunainen 30 g

Knitpicks Options 3.75 mm ja 4 mm


Hyödynsin tässä kahta ohjetta. Tuon alkuperäisen innoittajan mukaan tein hihat. Neuloin ne tasona ylhäältä alaspäin. Vartalo-osan neuloin myös ylhäältä alaspäin. Slinky Ribsissä sattui olemaan sama tiheys, joten otin silmukat siitä suoraan. Pääntiestä tein vähän vähemmän antavan. Vyötärökavennukset ja -levennykset tein kuten aina.

Vartalo-osa onnistui mielestäni erinomaisesti. Hihat jäivät vähän vaisuiksi. Olisivat saaneet olla vielä enemmän pussilla. Anyweis, tästä tuli vähän kasarityylinen, kun nuo hihat ovat tuollaiset korkeat. Tuli ihan Krystle Carrington mieleen.

Minulla on nyt sitten jemmoissa kasa enemmän tai vähemmän vajaita Tennessee -keriä. Todennäköisesti jotain kirjavaa näkyy täällä kesän kuluessa muutakin.

Jos joku nyt innostuu raitaneuleesta, niin siltä varalta loppukevennykseksi pieni varoituksen sana.

Valmiissa neuleessa oli toistasataa pääteltävää langanpäätä.

3 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Ihana pusero ja todella hyvät raidoitukset!

Päivi kirjoitti...

Raikas neule, tykkään kovasti.

Kristiina kirjoitti...

No vautsi! Tosi hyvä istuvuus ja kivat nuo hihat. Mie tein tenneseestä kans raitapaidan viime vuonna (pikkasen samantyylisen) mut ei se istu nuin hyvin.