tiistai 7. helmikuuta 2012

Päähineitä

Lankavarastoni on aika mitätön: muutaman puseron tai neuletakin langat sekä vanhoista projekteista jääneitä hajakeriä ja vajaita keriä. Loppuvuodesta minulla oli vimma neuloa pois noita jämälankoja. Mihinkään suuren suuriin projekteihin niistä ei ollut, mutta päähineiksi kuitenkin.

Shedir (Knitty Fall 2004)

Rowan 4ply Soft, 100% merinovillaa, n. 40 g
Addin pyöröt ja sukkapuikot 3,5 mm


Kuvassa näkyy myös neuletakki, josta tuo lanka jäi tähteeksi. Aika ohut pipo lauhoja talvipäiviä varten. Tämä päässäni äänestin presidentinvaalien 1. kierroksella.

Päälaen kuvio on mielestäni todella kaunis, harmi ettei sitä näe itse. Oikeat silmukat neuloin kierrettyinä. Opettelin myös neulomaan ristikkäisiä silmukoita ilman apupuikkoa. Se on ihan helppoa kun vain kaksi silmukkaa menee ristiin keskenään. Laajemmissa kuvioissa luotan edelleen apupuikkoon.
#09 Cabled Tam (Vogue Knitting Holiday 2008)

Lane Cervinia Le Fibre Nobili Merino Superfine, 100% merinovillaa, 60 g
Sukka- ja pyöröpuikot 4 mm


Tämä lanka jäi yli palmikkovillatakista. Ohje oli pitkään jonossani. Joululomalla sain sen valmiiksi. Kuva ei oikein kerro mitään. Baskeri on aloitettu päälaelta. Silmukat ja palmikot lisääntyivät vähitellen. Nämä palmikot tein apupuikon kanssa. Hieman suurempi se olisi voinut olla, mutta menettelee näinkin. Tämä päässäni äänestin presidentinvaalien 2. kierroksella.

Niksi: Baskerin pingottamisessa voi käyttää apuna lasista paistinpannun kantta. Kansi kannattaa pestä ennen pingottamista etteivät mahdolliset rasvatahrat siirry neuleeseen.

5 kommenttia:

tippi kirjoitti...

LAsinen paistinkasarin kansi putosi lattialle (matolle vieläpä) lauantaina ja meni päreiksi. Minä en pidä laattalattioista :(

tippi

Unknown kirjoitti...

advice this link pop over to this site Discover More Here resource see this here

Unknown kirjoitti...

check my reference YSL Dolabuy weblink 7a replica bags wholesale moved here Dolabuy Bottega Veneta

mcsmylea kirjoitti...

browse around this site replica designer backpacks anchor dolabuy louis vuitton visit our website Dolabuy YSL

Unknown kirjoitti...

p1z29f0w78 l4e31k7c46 f9z77m6f63 i7u78q9m83 k1c00e6w13 d7a16w9z47