perjantai 3. elokuuta 2007

Kesäloman matkamuistot

Seitsemän viikkoa lomaa takana ja arki alkaa maanantaina. Mitä tein kesälomallani? Tuttu aihe kouluaikojen ainekirjoituksista. Ison osan kesälomastani oleskelin kotona ja Tampereella. muutaman kerran poikkesin muuallakin. Muutama sana näistä reissuista.

Lahti

Loman aluksi ajelin vanhempieni luokse Hollolaan. Vaaleanpunainen ribbineule oli tuolloin vahvasti tuon alla. Työn edistyessä tuli tarve lyhyemmille pyöröpuikoille ja päätin poiketa Lankakauppa Heiniin ostamaan kolmepuolikkaat nelikymppiset Addit. Puikkokaupat tehtiin (kauppaan kuuluivat myös 60-senttiset kolmepuolikkaat). Olin jo poistumassa liikkeestä, kun eteisessä ollut alekori kiinnitti huomioni: Idenan bambulankaa, turkoosia, vain 2,50/kerä. Hetken myyjän kanssa keskusteltuani ja varaston suuruutta tutkailtuamme, teimme kaupat. Puserollinen bambulankaa (700 g). Myyjä tuli vielä hinnassa vastaan ja kerän hinnaksi tuli 2 euroa. "No, joka tapauksessa niiden hinta laskee juhannuksen jälkeen, niin menkööt."
Bambulangasta olen aikaisemmin tehnyt yhden puseron. Lanka sopii mielestäni erityisen hyvin palmikkoneuleeksi. Vogue Knittingin Stitchionary Volume two Cables on tuossa antamassa inspiraatiota palmikkokuvion valintaan. Uusi palmikkoneule päässee puikoille tänään, ellei sää muutu aurinkoiseksi ja joudun pihatöihin!


Tallinna

Miehen loman alkajaisiksi heinäkuun alussa teimme yön yli -reissun Tallinnaan. Yövyimme Tallink Spa& Conference -hotellissa, jonka ravintolaa suosittelen lämpimästi. Ruoka oli erinomaista ja palvelu kohteliasta. Pistäydyimme myös KUMU -taidemuseossa sivistämässä itseämme virolaisesta taiteesta. Suosittelen myös museota lämpimästi. Jälkimmäinen matkapäivä oli ostospäivä. Jätin miehen "parkkiin" Raatihuoneentorille yhdelle terassille ja suuntasin omille teilleni. Ensin poikkesin Ivo Nikkololle, jossa oli alennusmyynti. Pari hametta ja pusero olivat kassissani sieltä poistuessani. Pidän kovasti Ivo Nikkolon suunnittelemista vaatteista. Hän käyttää laadukkaita materiaaleja, ja vaatteet ovat kohtuuhintaisia.
Sitten Filatiin. Sukkalankaa ja mohairia. Sukkalanka on nimeltään Sprint (75% villaa, 25% polyamidia). Sitä ostin 2 kerää (35 EEK/kerä) . Siitä tulee jotkut kauniit sukat itselle tai joululahjaksi. Mohairit ovat BBB Kid mohairia (70% kid mohairia , 30% polyamidia). Sitä ostin 6 kerää (39 EEK/kerä). Näistä tulee tuo lankojen alla pilkottava neuletakki VK:n Holiday 2005 -numerosta.

Texas, USA

Varsinainen lomamatkamme suuntautui Austiniin, Texasiin. Rakkaat ystävämme asustavat siellä ja matkustimme katsomaan heidän uutta kotiaan ja viettämään aikaa heidän kanssaan. Jo ennen matkalle lähtöä tein valmisteluja netissä, ja nuo ihanaiset langat saapuivat kauniisti ystäviemme postilaatikkoon.
Langat ovat tietysti Knitpicksistä. Tuo mainio nettikauppa myy tasokkaita lankoja kohtuuhinnalla, mutta ei toistaiseksi ole toimittanut tuotteitaan Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. (Lähiaikoina heidän lankojaan on kuulemani mukaan tulossa myyntiin myös erääseen englantilaiseen nettikauppaan.) Heidän kotisivuillaan on huomioitu, että ihmiset saatavat tilailla lankoja ystäviensä luokse, hotelleihin yms., sillä tilaajan osoite voi olla eri kuin toimitusosoite. Asiaan: punertava lanka on Ambrosia (80% baby alpaca, 20% cashmere), väri Mulled wine; ruskean langan nimi on Elegance (70% baby alpaca, 30% silk), väri Redwood ja edustalla oleva siniturkoosi lanka on Shimmer (70% baby alpaca, 30% silk), väri Turquoise splendor. Ambrosiat ja Elegancet odottavat tämän syksyn IK:ta ja VK:ta. Shimmerit ovat Tarjalle.
Texasissa tutustuimme myös paikallisiin nähtävyyksiin: Texas State History Museum ja Johnson Space Center. Näistä ehkä myöhemmin lisää.

2 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Tervetuloa huudeille ;) Ja voi et sulla on huippu sigi :D :D

Anonyymi kirjoitti...

Sinulle on posti blogissani ;)
Ja hieno lankamatkakertomus!