sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Peruskorjaus

Tästä lähdettiin:
Reilu vuosi sitten tekemäni Bambuneule näytti tältä. Ohjeen mukainen kaulus oli epäonnistunut. Lanka oli liian pehmeää, jotta kaulus olisi pysynyt kauniisti pystyssä. Pusero on pituudeltaan varsin nafti. Napa näkyy ja istuessa jää ikävä väli puseron ja farkkujen väliin. Saattaa paleltaa. Hihat sentään ovat tarpeeksi pitkät. Pidän tästä neuleesta kovasti ja koska laatikossa oli vielä pari kerää lankaa (Idena Bamboo) jäljellä, niin päätin tehdä siitä käyttökelpoisemman.

Ensiksi purin kauluksen päättelyt ja neuloin kaulukseen niin paljon lisää mittaa, että siitä tuli kunnollinen poolokaulus. Sen jälkeen loin vastaavan määrän silmukoita kuin puseron helmajoustimessa ja neuloin 3o 3n ribbiä niin kauan kuin lankaa riitti. Joustimen kiinnitin sitten vanhaan helmaan.

Ihan näkymättömäksi en liitosta saanut, kuten kuvasta näkyy. Olen varmaan aikoinaan neulonut joustimen pienemmillä puikoilla kuin nyt, koska uuden joustimen silmukat ovat pikkaisen vanhan joustimen silmukoita leveämpiä. Halutessani voin peittää saumakohdan vyöllä. Epäilen tosin, ettei kukaan osaa sitä katsoa. Menee ainakin kotioloissa.

Olen mieltynyt tähän lankaan (Idena Bamboo, 70% bambua, 30% puuvilla), koska valmis neule on pehmeää ja mukavamman tuntuista kuin puuvilla. Valmis neule tuntuu myös lämpimämmältä kuin pelkkä puuvilla. Lankana se on aika hankala neulottava, tosi säikeinen ja vajaiden silmukoiden kanssa saa olla tarkkana. Pesin neuleen nyt ensimmäistä kertaa ja se kesti kuivua parisen vuorokautta, vaikka linkosinkin sen. Mittoihin levitettynä se kuivui kauniisti ja sileäksi, onneksi sillä lankaa ei saa silittää.

Vähitellen alan oppia tekemään omien mittojeni ja mieltymysteni mukaisia neuleita. Muotikin on tosin muuttumassa pidempään suuntaan. Minulla on pitkä selkä, joten täytyisi aina muistaa neuloa ainakin 5 senttiä enemmän kuin ohjeessa sanotaan, muuten puserot jäävät lyhykäisiksi. Aina ei malttaisi. Hihojen kanssa sama juttu.

Kesälomalangoista on puikoilla nyt Knitpicksin Elegance. Aloittelin Tangled Yoke Cardigania, mutta tulin siihen tuloksen, että se ei taida olla minun juttuni. Päädyin sitten omiin sovelluksiin. Niistä enemmän, kun työ valmistuu.

4 kommenttia:

Villilanka kirjoitti...

Upea paita! Toivottavasti pääsee nyt käyttöön.

Vilma kirjoitti...

Hvyin on modaukset onnistuneet! Mun mielestä helma näyttää hyvältä. Tuo yhdistyskohta on mielenkiintoinen yksityiskohta, tarkoituksella tehdyn näköinenkin.

Mun pitäis kans aina lisätä mittaa paitoihin, mut hitsi kun oon niin kärsimätön että harvemmin maltan. Sitten tuskailen valmiin neuleen kanssa, kun napa vilkkuu tai alaselkä paleltuu, oma vika. :)

Karoliina kirjoitti...

Toi kuulostaa niin tutulta, Vilma. Ei olis iso vaiva tehdä muutama sentti enemmän, mutta ei malta, kun haluaa saada valmista.

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Ei mua ainakaan tuo helman sauma häiritse, vaan on ihan hyvä yksityiskohta. Hieno paita!