tiistai 13. marraskuuta 2007

Puupääpipa

Siitä on jo jokunen viikonloppu, kun kaivelin asustelaatikostani parisen vuotta sitten neulomani pipan ja lankalaatikostani sen langanjämät ja vähän muutakin.

Puupääpipa (Pekka Puupäälläkin oli kukka hatussaan, siitä nimi.)
SandnesGarn Kitten Mohair (30% mohair, 20% villa, 50% courtelle), n. 47 g
Du Store Alpakka Tynn Alpakka (100% alpakka), koristelut
Puikot 5 mm; 40 cm pyöröt ja sukkapuikot
Ohjeistus Elizabeth Zimmermannin "Knitting without tears"

Vanha pipa oli aika heppoinen talvivarusteeksi. Neuloin sen aikanaan yksinkertaisesta langasta ja neuloskin oli aika harvaa. Purkaa hurautin vanhan pipan ja neuloin siitä ja jämälangasta uuden pipon kaksinkertaisena. Uusi päähine on mitoiltaan vanhaa reilumpi, koska lanka loppui hieman kesken. (Eipä olisi tarvinnut kovinkaan montaa kerrosta aikaisemmin aloittaa kavennuksia, jotta lanka olisi riittänyt, mutta päädyin kuitenkin toiseen ratkaisuun.) Jatkoin alpakkalangalla pipan valmiiksi. Valmis työ näytti aika hassulta punaisen päälakensa kanssa ja kaipasi muutakin koristusta. Virkkasin kiinteitä silmukoita reunukseen ja tein kaikkiaan kolme kukkasta ketjupistoilla. Etupuolella oleva kukkanen on suoravartinen, kahden muut varret pikkuisen taipuvat. Olen käyttänyt tätä jo muutamana päivänä ja olen tyytyväinen. Pipo on tarpeeksi korkea eli peittää korvat ja melkein kulmakarvatkin.

Kohta valmistuu jotain isotöisempääkin. Nyt alan vähitellen keskittyä Kädentaidot -messuihin.

Ei kommentteja: