sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Aamusta iltaan

Nämä sukat ovat käyneet jo neulomisvaiheessa ainakin Helsingissä ja Kemissä. Niitä on neulottu junassa ja lentokoneessa, kotisohvasta puhumattakaan. Neuletapaamiseen ne ovat päässeet pariinkin otteeseen.

Nine-to-five Socks by Nicole Hindes
OnLine Linie 3 Supersocke 100 (75% villaa, 25% polyamidia), 90 g
Knitpicks Sukkapuikot 2,5 mm

Mallin löysin tietty Ravelrysta. Ihastuin noihin kantapäihin; valeletti jatkuu kantalapussakin. Niin, tuo ei ole oikeaa palmikkoa, vaan siinä neulotaan 2 yhteen ja sitten vielä 1. silmukka uudestaan ennen kuin pudotetaan silmukat puikolta. Vaaleammasta langasta neulottuna kuvio olisi tullut selvemmin esille, mutta luonnossa erottuu ihan hyvin. Kuvioneule tulee kivasti esille, kun sukka on jalassa tai pingotettuna, muutoin se on aika mitättömän näköinen.


Tämä OnLinen lanka on minusta yksi parhaista sukkalangoista. Olen neulonut siitä aikaisemminkin ja sukat ovat kestäneet hyvin käyttöä ja pesua. Nyppyjä ei ole ilmaantunut. KnitPicksin sukkapuikoilla neuloin ensimmäistä kertaa. Terävät kärjet ovat erinomaiset juuri tämäntyyppisessä mallineuleessa. Erityinen ilonaiheeni on se, että osasin tehdä Kitchener Stitchin sukan kärkeen ilman ohjetta. Aaltoja!

5 kommenttia:

tippi kirjoitti...

Hetkinen. Onko sulla ollut pitkäänkin näin hirveä taustaväri?

Sukat on tietty hienot. Haiseeko Kemille?

tippi

Karoliina kirjoitti...

Tippi:
No on se ollut jostain viime kesästä. Täytyy laittaa palaute korvan taakse...

Ei siellä Kemissä millekään erityiselle haissut.

KirsiÄr kirjoitti...

Kyllä siellä vaan haisee... Veitsiluoto ei niin pahalle kuin Kemari. No, se teollisuudesta.

Kemissä on ihan mukava pieni lankakauppa. Jos vielä hengissä. Keskuspuistokadulla.

Kiitti sukkavinkistä. Minä olen päättänyt, että en tee palmikkojuttuja (ei aika riitä), mutta tätä valesellaista voisi kokeilla. Mulla _ehkä_ on yksiväristä sukkalankaa. Tosi kivat on.

Kristiina kirjoitti...

Heti piti käydä kattomassa tuo kitchener stitch youtubesta. Se olikin tuttu tekniikka vaan nytpä osaan sen englanniksikin :)
Olen neulonut yhdet sukat onlinesta ja tykkäsin myös. Napakka lanka. Hyvännäköiset sukat!

Anonyymi kirjoitti...

Jokapuolella on vaan ihania sukkia :)
Kemissä ei haise vaan Keminmaassa... (piti kommentoida vaik tää lienee joku insidejuttu ;) )