tiistai 17. tammikuuta 2012

Raitasukkia


Vuoden ensimmäinen kuukausi on jo pitkälti yli puolen välin, mutta siitä huolimatta toivotan hyvää uutta vuotta kaikille. Palaan ajassa jokusen kuukauden taaksepäin näiden raitasukkien myötä. Monissa blogeissa ja Ravelryssa olen törmännyt Noro-raitasukkiin. Ostin keväällä ½ kiloa Noron Silk Garden Sockia ja Kureyon Sockia, kun halvalla sain. Tilasin yllätyspakkauksen, johon myyjä oli valinnut 5 kerää kumpaistakin lankaa. Valitsin kaksi Kureyon Sock kerää; ne jotka näyttivät päällepäin kaikkein kirkkaimmilta väreiltä. Aloitin polvisukilla. Tarkoitus oli neuloa yksi "värikierros" kumpaankin sukkaan. Hieman aikaisemmin jouduin lopettamaan koska sukista olisi tullut ylipolvensukat enkä halunnut sellaisia. Noron langoille tyypillisesti kerän sisältä alkoi tulla harmaata ja muita hailakoita värejä. Joissakin kohdissa raidat eivät tahdo erottua ollenkaan. Päätin kuitenkin, että en ala pätkiä lankoja, vaan annan tulla sellaista jälkeä kuin tulee. Neuloin sukat varpaista ylöspäin. Polvisukissa aloitin 64 silmukalla 2,5 mm puikoilla ja vaihdoin sitten paksumpiin puikkoihin, ensin 2,75 mm ja lopuksi 3 mm. Varressa myös lsäsin silmukoita niin, että lopuksi silmukoita oli 76.
Lopuista langoista neuloin sitten sen mittaiset sukat kuin niistä tuli. Ihan kunnon sukat aikuisen kokoa nekin. Nämä on neulottu kokonaan 2,5 mm puikoilla. Varressa lisäsin 4 kertaa silmukan kerroksen alussa ja lopussa (64 s > 72 s). Molemmat sukat viimeistelin 2o 2n -joustimella.

Nororaitasukat
Noro Kureyon Sock (70% villa / 30% polyamidi), S184, 100g ja S217, 100g




Lomaraitasukat
Online Supersocke 100 Comedy Color (75% villa, 25% polyamidi), n. 80 g, sukkapuikot 2,5 mm

Näm sukat neuloin melkein kokonaan joulunajan lomamatkalla Teneriffalla. Ihan valmiiksi en niitä ehtinyt neuloa, kotona viimeistelin jälkimmäisen sukan. Minulle ei ihan auennut, mikä noissa väreissä on niin koomista, että ovat saaneet luonnehdinnan Comedy Color. Aika tylsät värit minusta. Nämä sukat neuloin samalla speksillä kuin nuo jälkimmäiset Noro-sukat. Sukan suuhun neuloin kierrettyä 1o 1n -joustinta. Kaikki sukat on neulottu Ann Buddin On-Your-Toes Socks -ohjetta mukaellen (Interweave Knits, Summer 2007). Sen olen hyväksi havainnut ja lukuisat sukat sen mukaisesti neulonut. Nykyisin tosin tikutan menemään ihan ulkomuistista, mutta tuo on se tapa tehdä sukat varpaista ylöspäin, jonka olen hyväksi havainnut.

1 kommentti:

Oranssi kirjoitti...

Raidat on kauniita.

Mulla Noro Kureyon polvisukat kutitti jalassa ja lopulta aika vähällä käytöllä kuluivat pian puhki. Toivottavasti sulla kestää paremmin.