sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Purkuuntuomitun uusi elämä

Tämä tarina alkoi jo vajaat kolme vuotta sitten. Tämä kietaisujakku oli ensimmäisiä töitäni sen jälkeen, kun taas innostuin neulomisesta.

Modassa 2/2005 oli tämän jakun ohje ja teinkin sen ihan tuon ohjeen mukaan. Nättihän siitä tuli, mutta ei mitenkään omalle kropalleni sopiva. Minulla on pitkä selkä ja jakku oli auttamattoman lyhyt. Lisäksi nuo kietaisunauhat olivat aivan väärällä korkeudella ja neule nousi ylös aina istuessa, liikkuessa ja ihan milloin vain. Sen vuoksi jakku pääsi käyttöön vain muutaman kerran. Viimeisen testikäytön jälkeen tein julman päätöksen: purkuun.

Puserolla on minulla enemmän käyttöä kuin tällaisella jakulla. Päädyin ihan perusmalliin arkikäyttöön. Melkein koko helmikuu tähän meni.



Perusraglan Ann Buddin The Knitter's Handy Book of Sweater Patterns'n mukaan
Koko 40"
Garnstudio Drops Alpaca, 100% alpakka, väri 7300, 260 g
Puikot 3 mm ja 4 mm

Perusohjeeseen tein pieniä modauksia. Silmukat on luotu ketjusilmukka-aloituksella. Helma on kaksinkertainen. Vartalo-osaan tein kavennukset jo aika varhain: kavensin joka 8. kerros kuusi kertaa. Lisäykset tein joka 6. kerros kuusi kertaa. Vartalo-osalla on mittaa 40 cm ennen kainaloita. Hihoilla mittaa on 50 cm ennen kainaloita. Pääntien reuna on viimeistelty i-cordilla samoin kuin hihansuut.

Minä tykkään tästä kovasti. Sopii hyvin paitapuseron kanssa eikä poolokaan varmaan ole hassumpi kaveri.

Alpakkalanka ei ole parasta mahdollista lankaa useampaan kertaan neulottavaksi. Tuore lankakin karvaa jonkin verran, mutta uusiokäytössä se suorastaan sotkee. Neuloin tätä kerran junassa. Onneksi olin hoksannut ottaa vaateharjan mukaan, että sain itseni siistittyä ennen työpalaveria.

Kesäneulettakin on päässyt jo puikoille. Ja muinoin Lontoosta hankitut Silk Gardenitkin on neulottu. Loppuivat vain kesken ja täydennystä odottelen edelleen.

5 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Se on kyllä upea. Livenäkin :) Ensi tapaamisessa kohdataan?! :D

Maartsi kirjoitti...

Kaunis pusero, tasaisella käsialalla tehty. Vastasin jo blogiini, mutta se minun hame-Malibuni on siis vaaleanvihreää, viime kevään värejä.

MaaritH kirjoitti...

Ku sais omista mörvelöistäkin jotain tuollaista aikaiseksi.. *huokaus* Ja ku ensin raskis purkaa ne :P

Karoliina kirjoitti...

Joo Jatta, torstaina nähdään.

Maartsi: Käsiala olisi voinut olla tasaisempikin. Valokuvassa sitä ei niin erota, jos on löysempiä silmukoita.

Maarith: Sääli on sairautta. Viehän se lanka tietenkin kaapissa valmiina neuleena vähemmän tilaa, mutta itse olen sen verran nuuka-saita, että en raaski hyviä lankoja lepuuttaa pitämättömässä neuleessa.

Tellu-Tellervo kirjoitti...

Siitä tuli nyt klassisen kaunis neule :)