sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Kesäinen toppi jämälangoista

Jalkapallon Em-kisat ovat sen verran keskittymistä vaativaa seurattavaa, ettei palmikkovillatakin neulomisesta tullut oikein mitään ja tarvitsin jotain yksinkertaisempaa työn alle.

Aikaisemmin tänä vuonna olen neulonut keltaisen puseron ja punaisen tunikan. Molemmista jäi yli puuvillasekoitelankaa. Yhdistin nuo jämälangat ja kutaisin niistä tällaisen kesätopin.

Camiseta, omaa "suunnittelua"
Rondo Suvivuokko, 75% puuvillaa, 25% pellavaa, 115 grammaa
Candy Kristall, 70 % puuvillaa, 30% viskoosia, 80 grammaa
KnitPicks Options, 4 mm
Virkkuukoukku, 3.5 mm

Camiseta-nimen annoin, koska väreistä tulee mieleen Espanjan lippu. Espanja ei varsinaisesti ole suosikkijoukkueeni EM-kisoissa, mutta koska suurin suosikkini Portugal putosi jo loppuotteluista, niin kannatan sitten Espanjaa.

Mallineule on tosi helppo. Varsinainen kuvio tulee langankierroista, jotka sitten seuraavalla kerroksella pudotetaan ja silmukoista tulee tuollaiset venähtäneet. Tarkempi ohjeistus löytyy vaikka VK:n Stitchionarysta, Nro 101. Kainaloihin asti neuloin pyörönä. Pyörönä neulottaessa mallineuletta täytyy hieman muuttaa eli joka 2. krs täytyy neuloa nurin. Kädenteitä ja pääntietä varten katselin mallia erilaisista ohjeista. Olkapäät päättelin kolmen puikon päättelyllä ja kädentiet ja pääntien huolittelin lopuksi virkkaamalla kerroksen kiinteitä silmukoita. Ei yhtään saumaa.

Lopputulos on mielestäni varsin onnistunut. Sopivan väljä kesäinen asuste, värikäs ja sopivan kokoinen. Jos tuon vielä pesisi ja vähän kosteana muotoilisi, niin sitten se olisi varmaan täydellinen. Vielä kun tulisi aurinkoisia kelejä! Täällä Tampereella juhannuksen sää on ollut varsin vaihteleva; sadetta on tullut tihkusta rakeisiin, ukkonenkin on jyrähdellyt ja välillä pienen tovin aurinkokin paistanut. Nyt alkaa kuitenkin kesäloma, eikä ilmoilla niin kauheasti ole väliä: jos sataa voi hyvällä omallatunnolla olla sisällä tekemässä käsitöitä. Auringonpaisteella kuoputan sitten pihamaata.

2 kommenttia:

aura kirjoitti...

Ihanan pirteä toppi!

Hepsi kirjoitti...

Pirtsakka toppi!